sf-protein.com
 
Timo Kiviniemi, Classic Bodybuilding
- Vuonna 2008 CBB SM1 ja masters 2.
- Vuonna 2009 CBB SM1 ja masters 2. sekä PM-kisoissa Norjassa 7. sija

Lisäravinteita käytän ympäri vuoden täydentämään ravinnolta vaadittavien välttämättömien ravinteiden saantia, joita elimistö tarvitsee, kun treenataan kovaa. Ensimmäisestä kisadieetistä saakka olen ottanut jo ennen treeniä hieman heraproteiinia terästettynä karnosiinilla, tauriinilla ja vihreällä teellä, jolla varmistan lihasten ravinteiden saannin ja palautumisen alkamisen.

Heti treenin jälkeen juon palautusjuoman, jossa on heraproteiinia, haaraketjuisia aminohappoja, kreatiinia ja maltodekstriiniä, jonka määrä riippuu harjoittelukaudesta. Lisäravinteita käytän myös aterioiden välillä korvaamaan välipalan. Kisadieetillä lisäravinteilla pystyy hyvin estämään lihasten käyttöä energiaksi, kun ollaan miinuskaloreilla. Silloin käytössä on myös yöproteiini.


Timo Kiviniemi



 

Jukka-Pekka Nousiainen, Kehonrakennus
Kolmas IBFA:n MM-kilpailuissa ja toinen EM-kilpailuissa Italiassa 2009. Toinen WBBF:n EM-kilpailuissa Liettuassa 2008. Kolme IFBB:n SM-kultaa 2003-2005. Alla 19 kilpailua, joista 13 mitalia.

FinnMaxin tuotteisiin tutustuin toimivaksi toteamani Karnosiiniaktivaattorin kautta ja sen myötä kiinnostuin myös muista tuotteista. Dieetilla ollessani täydennän ruokavaliotani FinnMax-lisaravinteilla varmistaakseni optimaalisen palautumisen harjoituksista ja parhaan mahdollisen kisakunnon ja -tuloksen saavuttamisen.

Palautusjuomani rakennan WheyMax 100 -herajauheesta, kreatiinista ja maltodekstriinista. Hyvä maku, helposti sekoittuva ja tehokas imeytyminen ovat kriteerejä, joita vaadin proteiiniltani. WheyMax 100 täyttää nämä vaatimukset hienosti ja on vielä bonuksena kotimaista alkuperääkin! Käytän sitä myös yleisproteiinina esim. välipaloilla aina kun tarvitsen nopeaa, maistuvaa ja helppoa proteiinilisää ruokavaliooni.

FinnMaxin laajasta tuoteperheesta löytyvät tuotteet vaativallekin urheilijalle, siksi FinnMax on minunkin valintani. Suosittelen!


Jukka-Pekka Nousiainen



  Mauri "Pappa" Heikkinen, Kehonrakennus
Kuudes NAC International Universe 2007 -kisoissa Saksassa, toinen MM-kisoissa Ranskassa 2007 (WBBF International), kuudes NABBA:n Mr. Universe -kisoissa Englannissa 2006, kaksinkertainen WPF:n maailmanmestari sarjassa +85 kg. Moninkertainen Suomenmestari, lisäksi lukuisia muita mitaleita.

Valmistautuessani kilpailuihin käytän runsaasti soijaa. Olen huomannut, että soijaproteiini saa lihasmassan kiinteämmäksi. Aineenvaihduntani on tehokkaampi kuin pelkällä heraproteiinilla, jota käytän myös päivittäin.

Palautumisessa käytän Whey 90:stä, joka on lähes rasvaton ja laktoositon. Lisäksi käytän soijaproteiinia ja hydrolysoitua heraproteiinia (Hydro). Maltodekstriiniksi olen valinnut Energiamaxin, joka ei aiheuta turvotusta. SF Proteinin IsoTurbo -sarjasta löydän itselleni sopivan perusproteiinin päivittäiseen käyttöön. Tällä hetkellä käytän IsoTurbo 9100:sta, joka on rasvaton ja laktoositon.


Mauri Heikkinen

Ano Turtiainen Ano Turtiainen, Voimannosto
Parhaat tulokseni:
Jalkakyykky 500 kg
Penkkipunnerrus 307,5 kg
Maastanosto 405,5 kg
Yhteistulos 1185 kg

Parivedon ME 707,5 kg yhdessä Jouko Aholan kanssa

Ano Turtiainen luottaa SF Proteinin urheiluravinteisiin. Kovanluokan tuloksiin vaaditaan myös kovanluokan urheiluravinteet, jotka hankin SF Proteinilta!

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen!

 

Anne Keränen Anne Keränen, Fitness

Tärkeimmät saavutukset:
5. sija NAC International Universe 2008 Hampuri, Saksa, Ms. Figure yli 35v.
3. sija NAC International Universe 2007 Hampuri, Saksa, Ms. Figure yli 35v.
3. sija WFF International World Amateur Championships Moskova, Venäjä 2007, Super Athletic Category 1

1. sija WFF MM-kisat Liettua,Vilna 2005 sarja:yli 30v. Kategoria:Athletic Fitness
7. sija NAC/NABBA Ms Universe-kisat Saksa,Aachen 2005 sarja:Figure yli 35v.


Anne Keräsen kotisivu